Sorii siitä tuplajulkaisusta... netti tökkäs, eikä jääny käsitystä menikö se vai ei.

Niin sitten takaisin Byron Bayhin....

Pankkiselkkauksen aikana tytöt olivat vakoilleet turistitoimiston palvelut ja löytäneet mielenkiintoisia juttuja. Ensimmäinen oli reissu Nimbiniin, se on pieni kylä keskellä viidakkoa. Kylässä asuu osa viimeisistä ihkaoikeista HIPEISTÄ. Reissu maksoi noin 25$ per lurjus, sisältäen matkat bussilla ja kuskin tarinat paikoista ja historiasta. Samasta paikasta saimme varattua myös SURFFI-kurssin. To olimme menossa Nimbiniin ja Pe surffaan, kuulosti hyvältä. Olimme Tuomaksen kanssa ihan täpinöissä surffauksesta ja se jopa tarttui Anuun. Hänkin kävi varaamassa samalle kurssille paikan.

Lopun päivää lojuimme rannalla. Sinne pöllähti myöhemmin myös lisää kavereita Kauhavalta, Olli ja Sanna. He olivat olleet pidemmällä reissulla Cairnsissa (ihan pohjois-reunalla itä-rannikkoa). Matka kesti yli kuukauden, sisältäen viidakon valtauksia ja snorklausta koralliriutoilla. Rannalla olo on tylsää, jos ei ole tekemistä. Palaakin helpommin, jos köllöttää siinä vaan. Tuomas oli samaa mieltä, joten kävimme ostamassa hiekkalinna tarpeita, kuten: ämpärin, lapion ja sotilaita;) Viikkorahat riitti myös pieneen lautaan, jolla voi kellua vedessä. 

Parin tunnin päästä meillä olikin jo linnat valmiina sotaan. Tytöt olivat siirtäneet tonttinsa 30m päähän 
ihan käsittämättömästä syystä, eikä ne enää muka tunteneet meitä......ihme juttu. Sota alkoi jä mä voitin. Lauta ei ollutkaan niin kiva miltä näytti. Myöhemmin opimme pääsemään laudan 
avulla aaltojen vietäväksi. Aalloilla pääsi ihan rantaan asti noin 20m päästä, se oli siistiä. Tosin aallot olivat yli 3m korkeita, mutta kuitenkin. Paluumatkalla näimme ihkaelävän kengurun, se oli
reilun metrin korkea ja möllötti siinä meitä. Pyysin Kaisaa ottamaan videokuvaa jos meen pelästyttään sen liikkeelle. Olin 10m päässä kun otus nousi seisoon, muut kertoi että se kertoo hyökkäysaikeista taputtamalla häntää. Mua alkoi ujostaan ja jäin seisoon siihen. Pomppiminen näytti tosi hauskalta, kun Manu lähti liikenteeseen.

Illalla Sanna ja Olli tuli, söimme pakastepizzaa ja joimme muutaman oluen. Vieraat jäivät yöksi kotoisaan mökkiimme. Aamulla matkasimme bussilla keskustaan, mistä Nimbin kyyti oli määrä lähteä. Odottelimme bussia, kun paikalle kurvasi Nimbin Shuttle. Se oli noin 30 paikkainen pikkubussi, ikää noin 30v ja väri valkosininen. Nauru maistui kaikille, tuota komistusta katsoessamme. Kuskina oli n.60vee hauska ukkeli. Sukkula tuli puolilleen porukkaa ja matka alkoi. Pysähtelimme katsomaan maisemia ja matka oli muutenkin mukava. Kuski puuskutti sukkulapahasella nilkkasuorana mutkaisia pikkuteitä. Vauhtia oli, kuin myös vaarallisia tilanteita. Nahkapenkkeihin liimautui kiinni yli 30 asteen lämmössä, mutta ilmastointi pelasi. Ikkunat siis olivat auki. Matka kesti noin 2 tuntia.

Perillä olimme pienessä kylä pahasessa. Asukkaita oli nopeesti laskettuna 368 ja 7 koiraa, tosin ykdeltä puuttui toinen takajalka. Hetken pällisteltyämme meille tultiinkin jo kauppaamaan Space cageja, hurjaa. Söimme paikallisessa pizzeriassa, josta ei saanut ostaa lounasaikana kokonaisia pizzoja, ainoastaan slicejä. Söimme erittäin hyvin ja jatkoimme kiertelyä ja kauppojen tutkimista. Laittomuus ja vapaus häkellytti meitä suuresti. Kaupoissa myytiin hirveitä Bongeja, suurin osa tuotteista oli valmistettu hampusta ja oudon näkösissä minigrippipusseissa oli myytävänä \"yrttiteetä\"....niin just. Löysin hienon haalarimerkin yhdestä kaupasta. Maksaessani myyjä kertoi, että saan ostaa kokaiiniä seuraavasta kaupasta katua alaspäin, en voi kuulemma erehtyä. Lähdin järkyttyneenä kaupasta.... melkonen kokemus lapsille kerrottavaks.

Sukkula lähti takaisin Byron Bayhin, eikä matkanopeus päässyt putoamaan tulomatkasta. Ystävällinen kuski jätti meidät lähelle hotellia. Lätkimme tennistä lastenkentällä loppuillan, sekin oli kivaa. Seuraavana päivänä odotti surffauskurssi. Vetäjät tulivat hakemaan meidät hotellilta ja ajelimme 20km etelään, paremmille paikoille surffata. Kurssilla oli 8 henkeä ja 2 kouluttajaa. Toinen oli 35 äijä ja toinen oli ehkä 20, naiset kaatavalla surffitukalla.(kiharat, pitkät, vaaleat) Aluksi vedimme märkäpaidat päälle ja lauta kainaloon. Lauta oli aloittelijoille, eli se oli suuri. Harjoittelimme maalla, kävimme läpi aaltoja, laudalle nousua ja sääntöjä koskien kurssia. Veteen päästyämme yritys oli hurjaa.... tulokset ei. Pääsimme laudalle kuitenkin melko nopeasti. Aaltojen valinta oli erittäin vaikeaa, kun ei koskaan tiennyt oliko tämä hyvä vai seuraava. Yleensä juuri se aalto kuihtui paluu vedestä, jolle olin juuri noussut. Muilla ryhmän jäsenillä ei mennyt yhtä vahvasti. Saksalaiset tytöt olivat jo toista kertaa samalla kurssilla, mutta ei siitä mitään tullut. Kouluttajat pitivät niiden laudoista kiinni ja työnsi alkuvauhdit, mutta ei ne siinä koskaan pysyneet.

Tauolla pohdimme, että lumilautailusta ja vesihiihdosta saattaa olla suuri apu meille. Aika loppui yllättäen ihan kesken kaiken, vaikka olimme olleet jo 4 tuntia harjoittelemassa. Surffaus on ollut hienointa mitä Australiassa on tähän asti tehty. Olemme jo suunnitellut vuokrata laudan ja harjoitella koko päivä, täällä Sydneyn lähellä. Illalla menimme baariin, jossa sai olutta kannuissa. Kannu maksoi 10$ ja siitä joi 4-5 tuopillista. Seuraavana aamuna menimme bussilla lentokentälle. Kaikki meni ihan jees, kunnes turvatarkastus koitti.

Olin huivi päässä ja aurinkolasit roikkui paidassa. Repussani oli Anun käsilaukku PUOLILLAAN meikkejä, rasvoja ja muita epämääräisyyksiä. Reppu selvisi kuitenkin kahdella kierroksella läpivalasun kautta. Otin tavarani ja olin menossa kun minut pyydettiin sivuun. Kaisalla oli lippuni, joten kaikki ainekset olivat käsillä. Täti selvitti, että tää on tällänen pistotesti, ihan vaan katotaan ettei mitään vaarallista, kuten pommin teko-tarvikkeita tai muuta ole matkassa. Tää tehdään 15% matkustajista ihan katotaan vaan vaatteet ja reppu......eli kaikki mitä mulla oli. Kaikki taskut piti avata ja Anun laukkukin ottaa pois. Sitten se hiveli semmosella koneella kaikki paikat. Sitten se laittoi koneen telineeseen ja tietokoneelta tuli tulokset. Valitettavasti ehkä negatiiviset, koska sain jatkaa matkaa. Taas yks kokemus..
Loppu matka meni ihan hyvin, kone oli parempi kuin tullessa eikä Tuomas kuollut korviinsa.

-Ville