Oltiin pari-kolme viikkoa sitten katsastamassa sinisiä vuoria Ollin, Sannan ja Tuomaksen kanssa. Nyt kun kirjotan tätä Olli ja Sanna on toivottavasti jo Suomen kamaralla. Niin päivä oli ehkä lauantai, no kirkas ja aurinkoinen se ainakin oli. Lähdettiin aamulla junalla, matka kesti ehkä nelisen tuntia. Asemalla ilkuimme Ollia jolla oli housut kesäisenä päivänä shortsien sijasta. Meillähän oli shortsit ja t-paidat Tuomaksen  kanssa, tietenkin kun oli kesä. Perille päästyämme aurinko kyllä paistoi, mutta lämpö oli laskenut 15 asteeseen ja tuuli tuiversi melkein kyyneleet silmiin. Ollilla oli ihan muutamia sanoja meille omista housuistaan ja repussa nököttävästä hupparistaan. Neuvokkaina poikina menimme paikallisen kylän ainoaan vaatekauppaan ja ostimme hupparit.

Otimme kiertoajelushuttlen ja ajelimme kohti jotain jyrkänteitä. Ensimmäisten kohtalla hyppäsimme pois. Matkaa jatkoimme jalkaisin. Tie kulki noin 50-200m reunalta ja tieltä meni aina kyvä polku näköala paikalle. Paikkojen väliin oli muodostunut pieniä polkuja kun laiskat turistit olivat oikoneet tasanteiden välit. Me laiskoina seurasimme polkuja ja näimme mahtavia maisemia. Suurimmat korkeuserot olivat 500m luokkaa. Joitain pieniä purojakin osui reitille pienine putouksineen.

Päivä oli jo puolessa välissä ja paikkoja olisi riittänyt. Me kuitenkin halusimme nähdä kolme sisarusta, 
siis semmoiset kuuluisat kiven lohkareet, niimpä otimme seuraavan shuttlen tieltä ja ajoimme sisaruksille. 
Näköalat olivat mahtavat, mutta olon hiukan masensi betonista valettu hehtaarin kokoinen näköala paikka 
infopisteineen, kauppoineen ja vessoineen. Paluu matkasta ei raportoitavaa.

Pieni hauska juttu oli kun olin tekemässä taas yhtä rasittavaa koulu juutua Annan ja Päivin luona. He asuvat kivenheiton päässä ja nyt ei tarvi olla ees hyvä heittään. Siinä kesken tekstin naputtelun pamahti kerrostalon palohälyytys päälle. Minä siinä ihmettelin kun tytöt otti kengät käsiin ja lähti rappukäytävään juokseen. Ehtisin siinä nousta penkistä ylös kun ne tuli takas. "no nyt siellä on palo-ovet menny kiinni, eikä päästä pois". Koitin siinä sitten kertoo että meillä ei ehkä oo ihan hirveetä hätää kun savua ei oo ees käytävässä. Se on varmaan jonkun kokkaus tulos tai vastaava. Palokunta tuli ja sain tytöt takaisin kirjotteleen. Vartin jälkeen summeri sammui ja puolen tunnin jälkeen palokunta lähti. Availin lähtiessäni palo-ovia, että pääsin pihalle ja kotiin. Mieleen painuva oli tyttöjen reaktio;)

-Ville taas