Toisin sanoen koulussa vaihtui jakso, joiden välissä oli viikon loma. Siihen kun lisäämme viikonloput ja maanantai vapaan saamme nuo 11 päivää. Matkaan lähdimme pe 20.4 hyvästeltyämme Anun, Kaisan, Sannan ja Ollin jotka suuntasivat työharjoitteluun Suomen kamaralle tai Kaisa saatto mennä Viroon.... ehkä?!
Lensimme Sydneystä Christchurchiin, joka on eteläisen saaren suurin kaupunki eli noin Tampereen kokoinen. Siellä olimme yhden yön backpackerissä. Olimme nälissämme, joten lähdimme haahuileen kaupungille ruuan toivossa. Kello oli yhden maissa pe-la välisenä yönä ja kaupunki bailasi. Löysimme pienen burgeri paikan joka oli puolillaan nälkäisiä ja iloisia opiskelija tovereita. Tilattuamme burgerit valmistui jonkun burgeri. Se näytti niin säälittävän pieneltä, että tilasimme toiset burgerit saman tien. Syötyämme nuo 4 burkeria lähdimme huhuilemaan unimattia, koska seuraavasta päivästä oli tulossa jännittävä.
Aamulla menimme Shuttlelle Britzin auto vuokraamoon, jossa meitä odotti asuntoautomme Pertti. Pertti oli volkkari LT 35, eli semmoinen isohko pakettiauto, josta oli tehty asuntoauto. Pertin varusteet olivat vessa/suihku, jääkaappi, mikro, juokseva lämmin vesi, lämmitin, paljon kaappeja ja syngyt. Tässä kuva Pertistä.
Perttissä oli ratti oikealla puolella, niin onhan seelannissa väärän puoleinen liikenne. Pyyhkiä ja vilkku oli oikein päin, kun taas vaihteet oli hassusti. Kuljettajan vieressä oli vaihteet 4 ja 5, joten 1 ja pakki oli ääri vasemmalla. Joskus auto ihan sammui liikenneympyrään kun vilkun käyttö ja muun liikenteen seuraaminen verotti vaihtamiseen keskittymistä ja tuli kokeiltua isoja vaihteita pienten siasta.
Tuomas lähti kurvailemaan liikenteen sekaan ja kohti kauppaa, josta saimme perustavarat ja ruokaa matkalle. Ensimmäinen tunti oli hankalaa ja sitten siihen tottui melko hyvin. Joskus kun täytyi kääntyä toiselle tielle sujahdimme väärälle puolen, mutta huomasimme sen aina saman tien, yleensä matkustajan toimesta. Uudessa Seelannissa on muutama outo liikennesääntö, jotka hiukan vaikeutti ajamista. Pahin oli väistämisvelvollisuus, eli jos me olemme kääntymässä normi tieltä vasemmalle ja vastaan tuleva on kääntymässä samaan paikkaan, eli oikealle pitää heidät päästää kääntymään ensin. Toinen oli punanen nuoliliikennevalo, joka vain sammui ja sitten piti väistää vaikka ketä ennen kun sai mennä.
La ajelimme Hanmer Springsiin, jossa oli kuumia lähteitä. Paikka oli kiva, mutta päätimme vain jatkaa matkaa kohti Kaikouraa. Pientä tietä kurvailtuamme tuli vastaan vuoren rinnettä kiipeäviä erittäin mutkaisia pätkiä. Pahimmissa piti Pertin vaihtaa kakkoselle että jaksoi puurtaa mäen ylös. Seelannin erikoisuus on yksi kaistaiset sillat. Pienien liikenne määrien johdosta ja toisaalta siltojen paljouden takia 80% silloista oli yksi kaistaisia. Parhain oli silta mistä samaa kaistaa kulki kahteen suuntaan liikenne, kevyt liikenne ja juna. Raiteista oli hauska varoitus pyöräilijöille.
Olimme jokaisen yön leirintä alueilla, joska siellä oli suihkut ja vessat ja maasähkö. Pyrkimyksenä oli olla käyttämättä Pertin suihku/wc palveluita, koska sen joutuisi siivoamaan lopuksi. Ensimmäinen leirintä alue oli meren ja tien välisellä 40m kaistaleella. Tien toisella puolen meni rautatie, josta kolisteli koko yön tavarajunat äänekkäine diesel vetureineen. Toinen juttu oli pertin peitto tilanne. Pertti oli varautunut vain pariskuntiin yhdellä parisuhde peitolla, eikä äijiin. Tuomas ilmoitti ettei oo tulossa saman peiton alle, en tiedä pitäskö olla pettynyt vai iloinen;) Sitten se veti pyyhkeitä kasan päälleen ja elettiin nukkuun. Yöllä heräsin monta kertaa kun juna meni tai Tuomas puki lisää vaatetta.
Aamulla se totes että ei oo nukkunut juuri yhtään oli ollu kuulemma kylmä. Mulla oli lämmintä ollut koko yön untuvapeittoni alla. No seuraavana päivänä olikin ensimmäinen ostos peitto.
Jatkuu....
-Ville
Kommentit